Ei tämä näin vaikeaa ollut. Ulkoasun muokkaus, kirjoittaminen. Julkaisukynnyskin on noussut kattoon. *Huokaus*

Minä muutin toiselle puolelle Meksikoa, blogi muuttaa bloggerin puolelle. Minut löytää osoitteesta http://jonnamexico.blogspot.com/ . Juuri nyt Vuodatus ei anna linkittää...

Puhelin soi. Haloo...Huolestunut vastaanottovirkailija toivottaa hyvää iltaa ja kyselee onko rouvalla kaikki hyvin. Öhöm...kyllä, miksei olisi? No kun palohälytyspaneelin mukaan siellä Johtajan talossa on tulipalo (taustalla piippaa hälytin). Tämä hieman hämillään vastaa että no ei täällä mitään tulipaloa ole. Mutta kun tuo hälytin piippaa. Tämä katselee ympärilleen ja huomaa että keittiö on mustan savun peitossa. Oho, leivät taisi palaa paahtimeen.

Tämä tässä yrittää muistella miten blogia kirjoitetaan. 

Olen muuten muuttanut merenrannalta viidakkoon, Maya-kulttuuriin kehtoon Jukatanin niemimaalle.Toiselle puolelle Meksikoa, toista hotellia pyörittämään. Vapaa-aikana sitten leikin turistia, kiipeilen pyramideillä, uin cenote lähteissä ja keinun riippumatossa. Tai sitten en. Yritän kuitenkin blogata taas.

Kesä on ollut kuivin yli 60 vuoteen. Sateen puuttessa myös kuuma. Kuumuudesta johtuen erittäin hikinen. Olo on ollut tuskaa, varsinkin koiravaarille joka täytti juuri kymmenen vuotta. 

 Maanviljelijät ovat pitäneet messuja, sytyttäneet kynttilöitä ja rukoilleet, tehneet taikoja ja yrittäneet vaikka mitä poppakonsteja. Ukkonen on jyrissyt mutta ilman vettä. Taivas on  pitänyt visusti pisaroista kiinni. Sadot ovat kuivuneet ja eläimiä kuollut kuivuuteen.

Minä olen suolaliemessä marinoitu. Tämä kesä on ollut pelkkää rantailua. Meressä kelluminen on lähes jokapäiväinen virkistyskeino. Vaikka välillä vesikin tuntui liian lämpimältä. Yhtenä sunnuntaina saimme Tytön kanssa nauttia merestä ja sateesta yhdessä. Erittäin harvinaista herkkua on sade ilman ukkosta ja salamoita. Merikin pysyi tyynenä. Oli kuin helmiä olisi tippunut taivaalta. Ja me merenneidot siellä seassa.

Nyt sadepisarat ropisevat taas. Toivottavasti koko yön. Odotan heräämistä raikkaaseen ja vehreään aamuun.

Miten niin kaupunkitarina? Lähin kaupunki on kaukana ja tositapahtuma tässä on kyseessä. Sammakot pääsevät putkia pitkin vessanpönttöihin. Ainakin täällä kylässä. Eilen meiltä löytyi pöntöstä yöllä rupikonnan paikallinen serkku. Ruma kuin mikä. Pullea, kämmenen kokoinen. Kantea avatessa yksi avonainen, silmälasiton silmäni tunnisti kahdessa sekunnissa pönttöön kuulumattoman otuksen. Ei mikään pikku sammakko. Unohdin kirkaista. Löin vain kannen kiinni ja hain keittiöstä 20 litran vesipullon kannen painoksi ettei se pääse sieltä pois hyppimään, Koiran jahdattavaksi. Oli nimittäin niitä myrkyllisiä. Jos vaikka lähtisi samaa tietä takaisin. Sitten kävin ulkona pissalla. Kuutamolla. Kyllä, hätähän minut sinne vessaan herätti.

Laitoin pulloon Tytölle lapun: Pöntössä on sammakko. Pissaa pihalle.

Menin takaisin sänkyyn. En todellakaan aikonut kalastella unenpöperössä konnia vessasta.

Aamulla avasin vessan oven ja se helkatin konna istui lattialla! Kannen, istuimen ja pöntön reunan väliin jää noin 4 sentin rako josta konna oli litteänä päässyt ulos. Hyppäsi sitten vielä vieressä olevaan ämpäriin jossa oli vettä ja johon jäi loukkoon. Näin minä sain kutsumattoman vieraan ulos. Tarkistin vielä ettei seuralaisia jäänyt nurkkiin. Nyt huolestuttaa Koira, ei niinkään oma takapuoli. Vessan kansi ja ovi on tästä lähtien aina kiinni. Insinööri nimittäin naureskeli että kyllähän niitä lisääkin voi tulla. Putkistot täällä kun on mitä on.

Joskus kauan astuin vessassa pikkuruisen sammakon päälle ja mietin että mistähän se sinne oli joutunut. Nyt tiedän.